KuopionElo

Kuopion Elo

Kuopion vanhin - 105 vuotta

Kuopion Elo (Voimistelu- ja urheiluseura Männistön Elo ry) on kuopiolainen urheiluseura, joka perustettiin vuonna 1919. Vaikka Elo tunnetaan nykyään ensisijaisesti jalkapalloseurana, sen toimintaan on vuosikymmenten varrella kuulunut monia muitakin lajeja.

Nykyään Elon pääasialliseen toimintaan kuuluvat jalkapallo ja futsal. Junioritasolla seuralla on toimintaa myös salibandyssä. Vireässä urheiluseurassa harrastettiin vuosien varrella monenlaista urheilua, kuten yleisurheilua, voimistelua, nyrkkeilyä, painia, hiihtoa, pyöräilyä, pöytätennistä, kaukalopalloa, jääpalloa, pesäpalloa ja jalkapalloa. Monilajisuus on seuralle edelleen tärkeä elementti, vaikka pääpaino on tällä hetkellä jalkapallossa. 

Elon tahtotilana on tarjota mahdollisuus kaikille tulla mukaan matalalla kynnyksellä. Mahdollistamme edulliset kausimaksut, laadukkaan lajivalmennuksen ja sopivan tason harrastaa ja urheilla. Elon tarkoituksena on tukea kuopiolaista harrastustarjontaa omalla toiminnallaan. Vuonna 2024 seurassamme oli jäseniä yhteensä 365, joista nuorisojäseniä (alle 15 v) oli lähes 200! Jäsenmäärämme on edelleen kasvussa, sillä uusia joukkueita on aloittamassa toimintaansa vuoden 2025 aikana.

Toiminta-ajatus ja säännöt

Seuramme toiminta-ajatuksena on mahdollistaa jalkapallon ja muiden oheislajien harrastaminen mahdollisimman edullisesti laadukasta valmennusta unohtamatta. Joukkueemme osallistuvat omalle tasolleen sopiviin Palloliiton tai muun toimijan järjestämiin sarjoihin ja turnaustapahtumiin. Kaikessa toiminnassamme noudatamme puhtaan urheilun pelisääntöjä fair playn hengessä. Lisäksi noudatamme seuramme omaa sääntökirjaa sekä Palloliiton kilpailutoimintaa koskevia sääntöjä.

Joukkueet ja jaostot

Vuonna 2025 Elo toimii neljän aikuisten joukkueen (uusimpana naisten joukkue), kahdeksan lasten- ja nuorten joukkueen sekä yhden lasten peliryhmän muodossa. Aikuiset pelaavat kauden 2025 miesten Kakkosessa, Nelosessa ja Vitosessa sekä naisten Kolmosessa. Lasten ja nuorten joukkueet ovat P17 sekä -09, -12, -13, -14, -15 ja -16-syntyneiden poikien joukkueita sekä -17-syntyneiden tyttöjen. Lisäksi olemme aloittaneet erillistä peliryhmätoimintaa.

Seurassamme hallituksen alla toimii neljä jaostoa; juniorijaosto, aikuisjaosto, talousjaosto sekä markkinointi- ja viestintäjaosto. Jaostoissa on mukana hallituksen edustajat sekä edustajat eri puolilta seuraa. Jaostojen tehtävänä on toimia osaltaan alustana seuran sisäiselle kehittämiselle ja tiedottamiselle. Jaostot kokoontuvat säännöllisesti 1 – 3kk välein.

 

SEURAN STRAGEGIA

Elon arvot:

1. ILO – liikunta
Elossa on hauskaa ja ei liian vakavaa!

2. YHDENVERTAISUUS – Elossa
noudatamme Reilun Pelin periaatteita ja olemme syrjinnästä vapaa yhteisö

3. YHTEISÖLLISYYS – Opimme
ja toimimme yhdessä ELO-perheenä

4. MAHDOLLISUUS – Elo
tarjoaa mahdollisuuksia onnistumiseen, kehittymiseen ja edulliseen harrastamiseen

Elon visio:

Elon lähivuosien visiona on pitää edustusjoukkueemme Palloliiton korkeimmilla sarjatasoilla ja luoda kaupungin omille pojille ja tytöille toimiva, luonteva ja kehittävä pelaajapolku.

Elon missio:

Elo tarjoaa mahdollisuuden kaikille matalalla kynnyksellä tulla mukaan lajiin. Mahdollistamme edulliset kausimaksut, laadukkaan lajivalmennuksen ja sopivan tason harrastaa lajia. Elon tarkoituksen on tukea kuopiolaista urheilutarjontaa omalla toiminnallaan.

Toiminta- ja valmennusfilosofia:

Saamme onnistua, epäonnistua ja kehittyä yksilöinä ja joukkueena hyväksyvässä ja kannustavassa yhteisössä. Emme kilpaile kuin itseämme vastaan!

Tervetuloa mukaan ELO-perheeseen! 

 

SEURAN HISTORIAA 

Savon Kansa -lehdessä oli 27.5.1919 vaatimaton ilmoitus: Männistön työläisnuoriso on perustanut voimistelu- ja urheiluseuran nimellä Elo.

Seuran perustamisesta ei ole mustaa valkoisella. Vanhoja seuran veteraaneja haastattelemalla on kuitenkin saatu tietää perustamisvaiheet. Vuoden 1919 kevätkesällä on seuran perustaminen ollut ensi kertaa esillä. Se on tapahtunut Itkonsaaressa, jonne oli kokoontunut parikymmentä henkeä keskustelemaan seuran perustamisesta. Asiasta oli sovittu ja hieman myöhemmin oli perustamiskokous pidetty rautatieläisten talossa Maaherrankadulla.


Jalkapallo

Elo on noussut kahteen otteeseen mestaruussarjatasolle; vuosiksi 1969–1970 ja 1982. Seuran paras saavutus on yhdeksäs sija jalkapallon mestaruussarjassa kaudella 1969. Kuopion Elo on pelannut mestaruussarjan lisäksi 19 kautta toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Vuonna 1982 Elo oli tekemässä kuopiolaista jalkapallohistoriaa, kun seuran nousu korkeimmalle sarjatasolle tarkoitti sitä, että pääsarjassa pelasi yhtä aikaa kolme kuopiolaisjoukkuetta; KuPS, Koparit ja Elo.

1980-luvun loppupuolella seuralle alkoi kasaantua talousvaikeuksia ja toiminnan jatko alkoi olla vaakalaudalla. Lopulta seuran jalkapallojaosto yhdistyi Koparien kanssa vuonna 1992 FC Kuopioksi. Fuusion myötä Elon jalkapallotoiminta hiljeni 20:ksi vuodeksi. Vuonna 2012 Elo palasi kentille aloittaen Vitosesta. Vuonna 2015 Elo voitti Vitosen ja nousi kaudelle 2016 neljänteen divisioonaan.

Suomen Cup

Elo on päässyt kahdeksan parhaan joukkoon neljänä vuonna. Puolivälierissä tuli häviöt 1961 (HPS) ja 1980 (Haka). Välierässä 1968 häviö tuli vasta uusintaottelussa (KuPS voitti 4-1, ens. ottelu 0-0) ja 1975 välierässä myös lopullinen cupin voittaja Reipas oli 1-5 parempi.