Säpinää

Ainakin oma sukupolveni muistaa hyvin, kuinka Maukka Perusjätkä lauloi kovaa ja korkealta ”Säpinää”…moottorisaha kädessään. Tämä biisi ei kylläkään jalikseen liittynyt, mutta sen energisyys on osittain verrattavissa siihen Eloon, jota näen toiminnoissamme. Kausi on alkanut tuloksellisesti erinomaisesti. 3 voittoa kolmesta ottelusta. Enempää ei voi vaatia joukkueelta. Eihän? Kausi on tosin vasta alussa, joten kaikkea voi tapahtua. Tasapelejä ja tappiotakin. Saattaa olla fraasi, mutta käsittääkseni parasta on edetä peli kerrallaan. Vai mitä?

Unelmia ja haaveita täytyy olla. Muistan itse hyvin, kuinka lapsuuteni sankareiden, kuten Muhammad Alin ja Kai Pahlmanin sanat ja teot tarttuivat minuun. Sain kipinän urheiluun ja liikkumiseen leikkien avulla. Ja mm. edellä mainittujen idoleiteni avulla.

Olen saanut valmentaa joukkueita Ykkösestä (KuPS) Neloseen (MPR). Matkaan on mahtunut monenlaista. Parhautta ovat olleet aivan loistavat ja intohimoiset kolleegat, joiden sydän on avoin ja lämmin. Heitä on onnekseni riittänyt. Ei tätä muuten olisi jaksanut tehdä.

Tämä meneillään oleva kausi on ja tulee varmasti olemaan itselleni ikimuistoinen. Pelaajat ovat sitoutuneita, samoin joukkueen johto. Se on hieno tunne. Mutta…emme saa olla liian tyytyväisiä tekemisiin. Sen on jalkapallomaailmakin opettanut, että milloinkaan ei ole liian myöhäistä kehittyä. Ei pelaajana eikä valmentajana. Eikä ihmisenä.

Minulla on siis haaveita ja unelmia jalkapallon kiehtovassa mailmassa vielä tässäkin iässä. Viime kaudella sain kokea karvaan pettymyksen, kun joukkueemme putosi sarjasta. Yhden kerran olen päässyt nousukarsintaan valmentamani joukkueen kanssa.

Niin ne toiveet?

Nähdä pelaajien nauttivan tekemisistä harjoituksissa ja peleissä. Edetä sarjassa peli kerrallaan pelaamista kehittäen. Olla Elossa. Ja mikä tarkeintä: Olla yhtenä joukkueen jäsenenä todistamassa Kaapunnin omien poikien edesottamuksia.

Hellurei!

Atik Ismail