Lapsi- ja nuorilähtöinen Elo

Oma poikani aloitti jalkapalloilun jo 4-vuotiaana ja on ollut upeaa seurata lasta, jota liikuntaharrastus motivoi ja kasvattaa yksilönäkin monin tavoin. Joukkueessa toimien opitaan ryhmässä lajin kikkoja ja lainalaisuuksia, mutta myös tärkeitä kansalaistaitoja siitä, miten homma saadaan toimimaan ja jokaisella osallistujalla on tärkeä rooli ketjussa. Harrastaminen vaatii myös meiltä aikuisilta läsnäoloa, lukuisia tunteja kentän laidalla, satoja kilometrejä kuljetusmatkoilla, mokkapalojen leivontaa sekä tuntimäärällä kotona käytäviä keskusteluja. Kun lapsi on motivoitunut ja uskoo itseensä, harrastaminen on kultaakin kalliimpaa ja ehkäisee monin tavoin syrjäytymistä ja yksinäisyyttä.

Useat kansalliset tutkimukset osoittavat paljon positiivisia, mutta myös negatiivisia asioita lasten ja nuorten harrastamisesta. Myönteistä on se, että 7-15 vuotiaista suomalaisnuorista yli 85% on ilmoittanut harrastavansa jotain lajia vapaa-ajallaan. Yläkouluikään tullessa tilastot muuttuvat synkemmiksi ja liian moni yläkoululainen lopettaa harrastamisen kokonaan. Hälyttävää on, että usein lopettamisen syissä korostuu ehdottomuus siinä, ettei aio kyseistä lajia enää harrastaa koskaan. Syyt ovat luonnollisesti yksilöllisiä, mutta tutkimusten mukaan lopettamiseen liittyy syitä, jotka liittyvät nuoren motivaation hiipumiseen. Useat lopettaneet nuoret kertovat syyksi harrastamisen hinnan kasvamisen, mutta myös luottamuksen omaan kyvykkyyteensä pärjätä, yksinäisyyden ja sosiaaliset paineet. Nämä asiat herättävät ainakin itselleni kysymystä, että toteutammeko liikuntaa nykyään liiaksi seuran/joukkueen ja kilpaurheilun ehdoilla ja muistammeko antaa jokaiselle lapselle palautetta ja yksilöllistä kannustusta eri tilanteissa? Etenkin jos lapsen taidot eivät ole ehkä ”ikätasoon nähden vaadittavalla” tasolla?

Harrastamisen kustannukset ovat Suomessa tilastojen mukaan viime vuosikymmenen aikana jopa kolminkertaistuneet. Tämä on varmasti aiheuttanut monelle vähävaraiselle perheelle haasteita saada maksettua niin seurojen lisenssit, varusteet, joukkuemaksut ja turnausreissut. Elon strateginen kärki onkin edistää edullista vaihtoehtoa harrastaa jalkapalloa ja liikuntaa hyvässä ja rennossa ilmapiirissa ilman liian suuria paineita, joita usein asetetaan menestyksen ja aikuisten ehdoilla. Harrastamisen hinta seurassa onkin saatu pysymään erittäin edullisena, koska seurassa ei ole yhtäkään palkattua työntekijää vaan kaikki tehdään yhteisenä talkootyönä. Tästä tuloksena ainakin oman joukkueemme osalta kulut pysyivät edellisellä kaudella vain muutamassa satasessa euroa pelaajaa kohti ja pystyimme silti harjoittelemaan niin Lippumäen hallissa, tekonurmilla ja osallistumaan Palloliiton sarjoihin ja turnauksiin. Harrastamisen edullisuutta edisti myös yhteistyö toisten lähiseurojen kanssa ja pystyimme näin tarjoamaan harrastamisen jatkon kahden paikkakunnan nuorille, joilla ei olisi ollut riittävästi pelaajia omaan joukkueeseen.

Voiko tällä tavalla toimien tarjota myös kehittymismahdollisuuksia pelaajille? Väittäisin, että olemme siinä onnistuneet, kun toimintaa on tehty vahvasti pelaajien ehdoilla ja on luotettu jokaisen lapsen yksilöllisiin kykyihin, onnistuttu ja epäonnistuttu yhdessä, pidetty hyvää vuorovaikutusta yllä kaikkiin suuntiin, tehty yhteistyötä muiden seurojen kanssa ja ennen kaikkea asetuttu lasten tasolle ja katsottu futista heidän silmillään. Jalkapallon pitää olla hauskaa lapsille ja kotiväelle ja muistettava, että se on vain peliä – ei oteta asioita liian vakavasti ja osataan nauraa ja iloita juuri siitä, että lapsemme tykkää harrastaa! Kilpaurheiluakin tarvitaan, mutta aikaisempaa enemmän tarvitsemme myös matalamman kynnyksen vaihtoehtoja Kuopioon. Mielestäni edelleenkään ei tarvitsisi tehdä niin selkeää pesäjakoa harraste- ja kilpaurheilun välillä vaan kehittää tätä edelleen. Lapset ja nuoret nauttivat ja oppivat yhdessä pelaamisesta ja me aikuiset oikeasti voimme pilata tämän sillä, että liian aikaisin jaetaan heitä ”parempiin” ja ”ei niin hyviin”. Tämä on omiaan lisäämään eriarvoisuutta ja juurikin tätä tutkimusten mukaista lapsen oman kyvykkyyden tunnistamista. Lisäksi tällä tavalla saatamme tietämättämme pilata kahden pelaajan ystävyyssuhteen – vain siksi että toinen meidän aikuisten mielestä ansaitsee toisen ryhmän kehittyäkseen pelaajana.

Olen ollut erittäin iloinen ja tyytyväinen, että meillä on Kuopiossa Elo, joka pyrkii kaikin tavoin pitämään lapset harrastamisessa kiinni ja koko seurana voimme olla mukana kehittämässä seuratoimintaa ja tarjota harrastuksen, johon kaikilla on varaa ja tarjota vaihtoehtoisen tavan harrastaa futista omalla tasollaan vaikka aikuiseksi saakka. Ammattilaiseksikin kyllä ehtii sitten myöhemminkin siirtyä, jos kiinnostus sinne saakka jollakin nuorella kestää.

Ilon kautta – Elo!

Erno Kääriäinen
Elo 2007 joukkueenjohtaja ja seuran hallituksen jäsen

Meillä on peli!

Sarja alkaa perjantaina. Ja on tätä odotettukin yli viisi kuukautta. Onneksi meillä oli Cupin pelejä niin virallisen ottelun korkkaus on saatu suoritettua.

Treenikausi aloitettiin marraskuussa. Pidimme avoimia harjoituksia vuoden 2021 loppuun asti. Tutustujia kävi kiitettävästi ja lopulta kasassa oli taitava ja innokas pelaajarinki.

Tammikuun aikana korona siirsi paria harjoituspeliä ja halli oli kiinni pari kolme viikkoa. Käytimme sen ajan Viestikadulla peruskestävyyden parantamiseen.

Helmikuussa saimme pelata joka viikko treenipelin ja harjoitukset pyörivät hyvin. Alkoi Suomen Cup ja tosi pelit.

Maalis- ja huhtikuu ovat myös sujuneet suunnitelmien mukaan. Treenivahvuus on pysynyt hyvänä ja joukkueen into kasvaa päivä päivältä.

Ja nyt meillä on peli! Sarja-avaus! Tibor tuo Pieksämäeltä kolmoseen rutinoituneen joukkueensa Väre-Areenalle.

Ainahan joukkueen peli on keskeneräistä, mutta Elo on niin valmis kuin vain olla voi.

Tule katsomaan Aapelin millintarkkoja avauksia, Villen ja Nikin pallonriistoja, Haarasen Jessen vasurin keksintöjä, Tanelin pommeja ja paljon muitakin hyviä, taitavia pelaajia.

Kuopion Elo aloittaa sarjan Väre-Areenalla perjantaina 22.4 klo 20.00. Vastassa on SaPa Pieksämäeltä.

Pelimakkaroiden ja kahvin lisäksi myös Paitsio Pub palvelee.

Jussi Kukkonen

Elon Paikka Kuoppiossa

Vielä alkuviikosta mietin seuraavan tekstin aihetta, mutta eilisen Cup-pelin jälkeen tarvinnut asiaa miettiä.
Suomen Cup-kilpailun paluuta on hehkutettu useammassa mediassa. Syystäkin! Pelkästään katsojana olen tällä kaudella nauttinut Cupista uskomattoman paljon. Eilen pääsin kokemaan pelaajana kilpailun parhaimman tuotteen, harrastajat vs ammattilaiset. JukranPujut, mikä fiilis oli pelata! Vaikka FC Lahti ei meille antanut minkäänlaista saumaa, niin olihan se nyt uskomattoman mukavaa olla tasa-arvoisena kenttäpelaajana kentällä kuin lahtelaiset. Jotka kuitenkin tekevät tätä ammatikseen.

En lähde analysoimaan ottelua itsestään sen enempää. Liigajoukkue voitti kolmannen divisioonan joukkueen 0–6. Näinhän sen pitääkin mennä. Ottelu kuitenkin herätti minussa kysymyksiä, tai ehkäpä vastauksia niihin kysymyksiin. Elolla on pitkät perinteet, mutta olen itsekseni pohtinut, onko hiljaiselo jo kuolettanut Elo-hengen kaupungista. Vilkaisemalla eilen katsomoon sain tähän vastauksen. Ei ole.
Eikä pelkästään se, että katsomossa oli vajaa 400 katsojaa. Katsomossa näkyivät Elon värit, kannatus kesti läpi ottelun ja ihmisiä oli kaikista ikäluokista. Nuorisosta sinne senioriin. Elo-henki on siellä ja voi hyvin.

Minne Elo kuuluu? Seura on tuonut viestiä, että haluamme tarjota matalakynnyksisen vaihtoehdon jalkapallon harrastamiseen. Ja tälle seura on ollut uskollinen ja se toteutuukin parasta aikaa. Entäs mikä on Elon edustusjoukkueen rooli ja ennen kaikkea mille sarjatasolle se kuuluu? Mielestäni Elon-edustusjoukkueen tavoite on palvella kuopiolaista jalkapalloa ja sitä kautta myös Kuopion Palloseuraa. Palloseuran edustusjoukkueen tason noustessa omien junioreiden pääsy liigaporukkaan vaikeutuu. Kovia pelaajia kasvaa A-junnuista yli vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Heille Elo pystyisi tulevaisuudessa tarjoamaan vielä toisen näyttöpaikan. Mikä se sarjataso sitten olisi? Kakkonen? Ehdottomasti! Miksei jopa ykkönen!

Elon pelaamiselle kakkosessa on vielä kuitenkin matkaa. Ensinnäkin se paikka pitäisi pelaamalla ansaita. Ja ennen kaikkea taustat olisi oltava kunnossa. Tämänhetkistä kasvutarinaa on tehty pitkään fiksusti ja kärsivällisesti. Ja sitä ei missään nimessä saa tyriä ahnehtimalla liian isoa palaa kerralla. Jos sarjatasoa vaihtuu korkeammaksi, niin organisaation pitää olla valmis siihen.

But tu sum it up….

Elo ei pelkästään ole osa kuopiolaista jalkapalloa vaan kuopiolainen jalkapallokartta tarvitsee Eloa!

Niki Berg

Elämyksiä

Elokuva on parhautta elokuvateattereissa. Jalkapallo “livenä” paikan päällä.

Minulle ne ovat unohtumattomia muistoja ja elämyksiä. Voi sitä riemua, kun sain nähdä pienenä poikana Suomen Cupin loppuottelun Olympiastadionilla. Kai Pahlman, Arto Tolsa ja Raimo Pajo, joka teki siinä HJK-KTP pelissä 4 maalia!

Samoihin aikoihin isä vei minut elokuvateatteriin katsomaan Englannin MM-kisoista tehtyä dokkaria. Pele rapattiin ja Brasilia putosi turnauksesta. Mutta Portugalin Eusobio antoi pientä lohdutusta pienelle pojalle. Finaalin vei Englanti, joka voitti jatkoajan jälkeen Länsi-Saksan. Tuo dokumentti nähtiin muuten ensimmäisissä jalakapallovilmeissä n.20 vuotta sitten!

Tulevana perjantaina ja lauantaina Kino Kuvakukossa nähdään jälleen mielenkiintoisia jalkapalloaiheisia elokuvia ja keskusteluja. Upean Kino Kuvakukon aulassa on nähtävissä myös Mikko Auerniityn ja Harri Heinosen valokuvataidetta jalkapallon tiimoilta. Kiitos Isak.

Ja ensi keskiviikkona kello 19 on meillä kaikilla mahdollisuus kokea Suomen Cupin taikaa. Vastaan asettuu FC Lahti Väre Areenalla. Yksi uskomaton saavutus on lahtelaisella Timo Kautosella. Tuo legendaarinen pelimies voitti peräti 8 kertaa Suomen Cupin, joista 5 peräkkäistä Lahden Reippaan paidassa. Hurjaa!

Muistan aina ensimmäisen finaalini Lahden Reipasta vastaan. En päässyt kentälle, siihen aikaan kun ei saanut vaihtaa kuin 2 pelaajaa. Meiltä loukkaantui maalivahti ja jäin siis kuluttamaan penkkiä. Jatkoajan jälkeen Reipas vei kannun kotiin.Silloin vannoin, että vielä joskus haluan voittaa tämän kilpailun. Niin tapahtui, peräti kaksi kertaa ja vastassa oli molemmilla kerroilla lahtelainen Kuusysi.

Omasta puolestani sydämellisesti Tervetuloa molempiin tapahtumiin. Ostamalla Elon kausikortin, näihin elämyksiin pääsee tosi edullisesti. Tarjolla on varmasti elämyksiä!

Atik Ismail

Suomen Cupin taikaa

Vuosi 2022 on merkittävä jalkapallovuosi, koska silloin perinteisen muotoinen Suomen Cup teki paluun. Paluu on siksi niin merkittävä, koska pelimuodossa palattiin jälleen perinteiseen cup-muotoon, jossa on mahdollista saada isojen ja pienten kohtaamisia. Daavid vastaan Goljat -asetelma, on kautta maailman ollut aina cup-kilpailuiden suola ja kiinnostusta, sekä tarinoita synnyttävä polttoaine. Suomessakin tultiin, muutaman vuoden korpivaelluksen jälkeen, jälleen järkevään päätökseen, kun pelimuodossa palattiin vahaan ja hyväksi havaittuun malliin.

Pienille ja alasarjoja pelaaville seuroille Veikkausliigajoukkeiden kohtaamiset ovat hetkiä, joista jää hienoja muistoja ja joissa mahdollisuus haaveilla jostain suuresta. Yleisölle tällaiset ottelut tarjoavat mahdollisuuden nähdä mikä on vaikkapa kolmen sarjaportaan välinen tasoero ja seuroille taas mahdollisuuden saada hieman näkyvyyttä ja ehkä muutaman ylimääräisen euron seuran kassaan. Itsellenikin tulee omalta erotuomariuraltani mieleen pari mielenkiintoista kohtaamista, jotka sain kunnian viheltää. Cupissa viheltäminen on nimittäin poikkeuksellinen kunnia myös tuomareille. Kohtaamiset ajoittuivat vuosille 2006 ja 2007, kun ensimmäisenä SaPa kohtasi VPS:n Pieksämäen keskuskentällä ja jälkimmäisenä SiPS kohtasi FC KooTeePeen Ahmolla. Molemmissa peleissä oli Kolmosen joukkuetta vastassa liigaporukka, katsomot pullistelivat katsojia ja tunnelma oli katossa. Kirmasipa 2007 Ahmon nurmella myös muuan. sittemmin muun muassa EM-kisoissakin esiintynyt, Teemu Pukki.

Myös Elon kanssa pelasimme Cupissa uuden tulemisen alkuvuosina ja Vitosen joukkueena kiusasimme samettisella Keskarin kuplan hiekkapohjalla Kolmosen Riverballia, aiemmin mainittua SIPSiä, sekä Peli-Karhuja, jonka riveissä edellisenä vuonna ammattilaisuransa FC KooTeePeen putoamiseen lopettanut Juho Nykänen, kiukutteli meille pelin ajankohtaa ja olosuhteita. Tuon kotkalaisia vastaan pelatun pelin jälkeen myös Elon Cup taipaleeseen tuli useamman vuoden katkos, kun Suomen Cup tuhottiin vuosiksi Veikkausliigajoukkueiden harjoitusturnaukseksi. Noina aikoina minulta usein kysyttiin, että miksi Elo ei osallistu Cupiin. Vastasin aina samalla tavalla, että osallistumme heti kun Suomen Cup on taas oikea Cup ja se hetki tuli vastaan tänä vuonna.

Ja millä tavalla Cup onkaan lähtenyt Elon osalta käyntiin, kun ensimmäisellä kierroksella tuli suvereeni voitto alekirjoittaneen syntymäkaupungin STPS Interistä, toisella kierroksella taas kaadettiin selvällä erolla saman sarjatason paikalliskilpailija Barca. Seuraavana arvontaonni heittikin vastaan sen Goljatin, kun parin viikon päästä keskiviikkona vastaan asettuu Veikkausliigasta FC Lahti. Itse en onneksi enää pelaavaan kokoonpanoon mahdu, vaan saan jännittää kamppailua taustaroolissa. Sitä ennen on kuitenkin monta asiaa hoidettavana, että joukkueet ja toivottavasti satapäinen yleisö saavat arvoisensa puitteet ottelulle ja kaikille meille, niin pelaajille, taustajoukoille, kuin yleisöllekin jää jotain mitä muistella vuosienkin päästä. Tämä on sitä aitoa Suomen Cupin taikaa.

Suomen Cupin kolmannen kierroksen ottelu Elo-FC Lahti Väre Areenalla Ke 13.4. klo 19, nähdään siellä!

Jalkapalloromantikko ja nostalgiaa hengittävä
Teemu Soini

Historiaa ja Elon junnujen kuulumisia

Vuoden 2011 kesällä olin jalkapalloilullisesti perinteisissä  Väinölänniemen maisemissa tekemässä juoksulenkkiä. Tuo lenkki kirkasti jo pitkään mielessäni olleen ajatuksen siitä, että Kuopion Elo on saatava takaisin kentille.

Itse olin seuraan ihastunut jo 3-4- vuotiaana sovitellessani isäni pelipaitaa ylleni. 6- vuotiaana pääsin jo harjoituksiin ja näin olin rakastunut punavalkeisiin väreihin.

1985 sattui kuitenkin jotain mikä mullisti elämäni. Isäni oli pitänyt aloittaa juniorivalmennuksessa Elossa tietenkin, mutta tarinan käsikirjoitus sai uuden käänteen. Isäni menehtyi rakkaan lajinsa ääressä kesken ottelun.

Siinä se alkoi oma innostus jalkapalloiluun myös hieman hiipumaan. Hetkeksi Jalkapallo sai jäädä. Surun helpottaessa muutaman vuoden pelaamattomuuden jälkeen liekki alkoi lepattaa. Elolla ei ollut ikäisilleni 11-12 vuotiaille joukkuetta tarjolla, niin ei auttanut kuin kerätä porukka. Näin oli ensimmäinen keräämäni joukkue Elolle koottu. Sen kesän jälkeen Elo vaipui lepäämään. Sitä lepoa kesti 21 vuotta. 

Seura herättettiin varmasti siksi, että minulle ja muutamille muille seura oli edelleen  se ainoa ja oikea jalkapalloseura Kuopiossa. Toki joukkueen henkiin herättämisessä oli kyse myös jalkapallokulttuurista ja sen vaalimisesta.

Muutaman vuoden 5-divarissa taivaltamisen jälkeen sain nousun varmistaneessa ottelussa tehdä voittomaalin ja näin pikku hiljaa oli aika siirtää viestikapula eteenpäin.

Hienosti miesten toiminnassa viestikapulaa on eteenpäin viety mm. Teemu Soinin ja Jani Pursiaisen toimesta.

Elon junioreiden parissa kuitenkin tuntuu, että toimii kaikkein tärkeimmässä tehtävässä. Elolla on junioreita 2016, 2015-2014, 2013-2012, 2009 ja 2007 syntyneissä. Eli viisi joukkuetta. Elon junioreiden kantavana teemana on ollut tarjota matalankynnyksen toimintaa mahdollisimman vähällä rahalla. 
Joukkueita ja pelaajia olisi huomattavasti enemmän, mutta taustahenkilöiden ja kenttävuorojen puute aiheuttaa reunaehtoja toiminnan laajenemiselle.

Tämä kirjoitus (jos jaksoit lukea loppuun saakka 😀) toimii sinulle myös haasteena. Tule mukaan Elon junioreiden toimintaan, kaikki apu on tarpeen. 

Itselleni seuraava tavoite onkin perustaa joukkueita myös tytöille. Katsotaan miten siinä käy.

Hyvää jalkapallokesää!
Petteri HämäläinenElon 09 joukkueenjohtaja, juniorijaoston jäsen ja hallituksen varapuheenjohtaja

Jalkapalloa kiitos, ei sotaa!

Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut Albert Camus sanoi joskus: ”Kaiken minkä olen oppinut etiikasta ja moraalista, olen oppinut jalkapallosta”. Olen ehkä samaa mieltä henkilökohtaisella tasolla mutta maailman hulluus osoittaa ettei kaikkialla olla. Siinä missä jalkapalloon on luotu yhteiset säännöt ja että vaikka peliä pelataan välillä sääntöjen äärilaidoilla niin kuitenkin säännöissä pysytään, sillä jalkapalloihmiset kunnioittavat itse peliä niin paljon.

Ukrainan tilanne osoittaa että etiikalla ja moraalilla ei välttämättä ole oikeassa elämässä mitään tekemistä. Mutta toivotaan että Ukrainan bussipuolustus pitää ja vastaiskut sekä erikoistilanteet avaavat tarvittavat tilanteet voiton saavuttamiseksi.

Kun Teemu Soini soitti syksyllä ja pyysi kahville niin jouduin miettimään suhdettani Eloon. Tajusin että Elo on ollut olemassa aina, siis minun elämän aikana, vaikka seuraan en ole kuulunutkaan aiemmin. Kunniatehtävänä otin valmennuspestin vastaan, tiedostaen hyvin että eräänä päivänä kun minua ei enää ole, niin Voimistelu- ja urheiluseura Männistön Elo luultavasti on.

Jalkapallon pitää olla kivaa. Tähän moni sanoo että amatööritasollako. Minusta sen pitää olla kivaa kaikilla tasoilla. Uskoakseni meidän joukkueella on tekeminen aika hyvällä mallilla. Tehdään tosissaan mutta pelaaminen on kivaa.

Elon kannattajat eivät ole muinaisjäänteitä. Kausikortin kyselijöitä ja ostajia on ollut paljon. Kun syksyllä kävin toriteltassa kahvilla niin minulle tuntemattomia ihmisiä tuli tsemppiviesteineen kertomaan tukensa Elolle.

Peleihin kannattaa tulla. Punapaitainen kotijoukkue pelaa Keskuskentällä kivaa ja voittavaa jalkapalloa!

Jussi Kukkonen

Uudestaan nuori Elo

Olen sitä ikäluokkaa, joka on saanut kuulla vanhemmalta sukupolvelta, kuinka kaupungissa oli kolme pääsarjajoukkuetta. KuPS, KPT ja Elo. Suoraa sanottuna kadehdin noita aikoja. Kolme pääsarjajoukkuetta!

Itkonniemen Everton – Nimi mitä en ole ikinä sisäistänyt. Elo on aina ollut punainen, Everton edustaa minulle sinistä. Itkonniemi – Elon koti. Kuntonsa puolesta kentällä ei saisi pelata jalkapalloa, mutta Itkonniemi on ikuisesti Elon koti.

Ensi kausi on minulle viides kausi Elossa ja reissu on ollut kyllä mahtava.

Tälle kaudelle harjoituksiin ilmestyi toista kymmentä elämänsä kunnossa olevaa parikymppistä ukkoa. Ja voin sanoa, että muutosta on näkynyt kaikessa. Yhtäkkiä ei allekirjoittanutkaan päässyt enää yhtä helpolla. Tilanteisiin onkin mentävä kovempaa, jos pallon kanssa sieltä haluaa tulla. Juoksut juostava loppuun asti, jos haluan harjoitteen voittaa. Vartiointitilanteissa onkin oltava hereillä, jos haluaa estää kaveria tekemästä maalia. Kysymys ei ollutkaan enää, että pärjäänkö kolmannessa divisioonassa vaan että pärjäänkö Kuopion Elon harjoituksissa!

Tilanne on suoraan sanottuna aivan Mahtava! En ole ollut näin innoissani jalkapallon pelaamisesta sen jälkeen, kun 18-vuotiaana pääsin Palloseuran liigaryhmään mukaan. Vajaan kolmenkymmenen pelaajiston ringistä suurin osa taitaa olla vielä alle 20-vuotta. Nämähän vielä kehittyvätkin vielä tästä.

Ensi kauden pelimme taidetaan suurimmaksi osakseen pelata perjantaisin ja vieläpä Väre-areenalla. Voin luvata, että kannattaa tulla paikalle!

P.S Räsä tekee ensi kaudella vähintään sen kolme häkkiä.

-Niki Berg, Bergin suvun pisin

Kulttuuria

Jari Litmanen totesi joskus aikoinaan, että suomalainen futiskulttuuri on ohutta. Tai jotakin sinne päin. Totesin saman, kun kirjoitin 3 jalkapalloaiheista kirjaa.

Stadissa syntyneenä, minua kiehtoi jo pienestä pitäen muutkin jalkapalloilijat ja seurat pääkaupungin ulkopuolella. Ensinmäinen sykähdyttävä muistikuva oli Mestaruussarjan ottelusta HJK – Kuopion Elo. Se näky, kun Rissasen Olli ampui vaparinsa maaliin niin, että se jäi roikkumaan sivurautoihin! Ei sitä voi unohtaa.

Juniorivuosina kohtasimme usein paikallisen Palloseuran. Matti Koskinen, Ale Heikkinen, Lappalaisen Ili, Houtsosen Leksa ja monet muut naattivat ja laakasivat meidät usein kumoon. Heistä kolme voitti ja ihan oikeasti voitti Poikien EM-hopeaa Sveitsissä v.1975. Sain olla mukana. Kiitos.

Vielä 1980-luvun alussa Elo pelasi maan ylimmällä sarjatasolla. Ikimuistoisia reissuja tehtiin niin Vänärille, kuin Keskarille. Se katsomosta kantautunut huuto, kun Kasurisen veljeksistä keskimmäinen huusi: “Aatikki, tukkas ja housus valluu.” Kieltämättä pelihousut olivat usein puolessa välissä pakaroita ja hiukset hiipuivat päälaesta.

Muutin Kuopioon 1987. Ylipainoisenakin Iltalehti painatutti otsikon, että Kallaveden Tarzan saapui Savoon. Kahden pelikauden aikana tein tasan yhden maalin. Mutta sain pelata yhdessä Risu-Ollin kanssa.

Ajat ovat muuttuneet. Vaikka pimeät pilvet ovat varjostaneet maailmaa jo kolmatta vuotta, jalkapallo on näyttänyt voimansa, enkä tarkoita pelkästään “Huuhkajia”. Elo tekee “uutta tulemistaan” terveeltä pohjalta. Erityisen iloinen olen siitä, että saan olla mukana hyvässä Tiimissä. Pelaajien osaaminen ja taitotaso on ollut hyvää, jopa erinomaista ja asenne rautaa. Jussi, Mikko ja Jore valmentavat ammattimaisella otteella. Ja Ossin huolto pelaa. Tärkeätä seuratoiminassa on toimiva johto ja siitä olen onnellinen.

Jalkapallokulttuuria nähdään myös gloobalisesti, kun ELOkuva festarit järjestetään 8 ja 9.4 Kino Kuvakukossa. Juhlien viimeisenä leffana nähdään Litmanen elokuva. Se on upea dokkari pelaajasta, joka aloitti uransa Lahden Reippaan riveissä, pelaten ensimmäisen ottelunsa maan ylimmälla sarjatasolla Kuopiossa 1987.

Atik Ismail

Elon uusi tuleminen

Vuonna 2012 alkoi uudelleen toiminta Voimistelu- ja urheiluseura Männistön Elossa tai kuten Jalkapallon ystävät sen tutummin tuntevat Kuopion Elossa. Elolla on vahvat perinteet ja juuret kuopiolaisessa urheiluelämässä ja etenkin jalkapallon parissa. Näille juurille lähti Petteri Hämäläinen kokoamaan porukkaa, isänsä vanhan seuran uudelleen herättämiseksi. Allekirjoittanutkin valikoitui jostain syystä mukaan tähän uudelleenherätysliikkeeseen. Elon vahvat perinteet ja edelleen olemassa oleva vankka kannattajakunta ansaitsivat uuden mahdollisuuden.

Uudesta alusta on nyt kymmenisen vuotta ja siinä ajassakin on ehtinyt tapahtua monenlaista. Jalkapallotoiminta aloitettiin pohjalta Viitosesta, tuli nousu Neloseen, ensimmäiset juniorijoukkueet näkivät päivänvalon, vietettiin seuran 100-vuotisjuhlia, perustettiin erillinen juniorijaosto ja lopulta edustusjoukkue nousi kesäksi 2022 Kolmoseen. Koko ajan toimintaa on rakennettu resurssit edellä ja turhia riskejä välttäen. Kuitenkin aina edessä siintävä tavoite kirkkaana mielessä. Tavoite on täyttää Kuopiossa vallinnut tyhjiö siitä kaupunkilaisesta rennommasta ja vaihtoehtoisesta jalkapalloseurasta niille pelaajille, joiden halu ja tavoite on harrastaa jalkapalloa mukavana ja tavoitteellisena harrastuksena, mutta ei liian tosissaan, eikä varsinkaan liian aikaisessa vaiheessa vain yhteen lajiin keskittyen. Ohjaavana arvona, niin junioreissa, kuin aikuisissakin on ollut tarjota harrastus mahdollisimman edullisesti, mutta kuitenkin laadukkaasti.

Tulevana kesänä miesten edustusjoukkue siirtyy pelaamaan Kolmosen ottelunsa Keskuskentälle, joka sekin on perinteinen pelipaikka Elolle, vaikka moni edelleen mieltääkin Ikorin seuran aidoksi kodiksi. Keskuskentälle kannattaa oikeasti tulla katsomaan kesällä otteluita, joista ei varmasti vauhtia ja taitoa puutu. Elolla on nyt jalkeilla uuden tulemisen historian ylivoimaisesti laadukkain joukkue ja sillä on mahdollista taistella Kolmosen jokaisen pelin voitosta. Niin uudet nuoret pelaajat, kuin vanhat konkaritkin edustusjoukkueessa ovat innostuneet harjoittelemaan talvella tuplaten aiempaan verrattuna ja haluavat näyttää miltä savolainen juonikkuus yhdistettynä rautaiseen fysiikkaan voivat jalkapallokentällä parhaimmillaan näyttää. Kauden päätteeksi toivottavasti saamme nähdä Elon perinteiset värit lunastaneena paikkansa omalla paikallaan kaupungin positiivisena ja iloisena vaihtoehtona.

Pelurit saavat näyttää osaamistaan oletettavasti runsaan yleisön edessä, sillä jo tässä vaiheessa kevättä kausikortteja kesän otteluihin on myyty pari sataa kappaletta. Perinteisellä keskarilla siis tavataan kesällä hyvän ottelutapahtuman ja iloisen jalkapallomeiningin merkeissä.

Teemu Soini, edustusjoukkueen manageri, kakkosjoukkueen pelaaja ja joukkueenjohtaja, sekä seuran hallituksen jäsen.