Author: admin

Aluksi. Kaikille oikein hyvää ja onnellista vuotta!
Vuodet vierivät. Tulevalla kaudella saan olla mukana Elon edustusjoukkueen valmennus tiimissä. Kiitos siitä.

Elo on osa suomalaista ja kuopiolaista jalkapallokulttuuria. Sitä sain kokea viime kaudella, kun lukuisat utelut, kyselyt ja kannustukset saavuttivat minua eri kanavien kautta. Ja ympäri valtakuntaa. Myös kasvotusten sain kertoa Elon kuulumisia mm. Helsingissä. Pelkästään positiivista oli minulla kerrotavana.

Taitaa olla neljäs kerta, kun saan olla mukana Kakkosen “kuvioissa”. Kuopiossa aiemmin, Helsingissä Kiffenin valmentajana sekä tätä ennen Iisalmessa. Kuten varmasti kaikki tietävät Kakkonen on Kolmosta tasokkaampi sarja. Ka tietysti haasteellisempi.

Elo pelasi viime kaudella toki erinomaisesti. Kiitokset kuuluvat pelaajille, joiden taitotaso oli hyvää ja jopa erinomaista. Uskallan myös väittää , että osa menestyksestä kuuluu taustatiimille, joka pelaajien lailla sitoutui tekemään kaikkensa, jotta tavoitteet toteutuisivat. Ja niinhän tapahtui.

Uusi vuosi, uusi kausi ja uudet “kujeet”. Uusia pelaajia on ringissämme samoin kuin taustavoimissa. Tervetuloa! Viime kaudenkin perusteella voin vain todeta, että Elossa on hyvä olla.

Toivon kaikille Elolaisille mielekkäitä hetkiä rakkaan lajimme piirissä. Olen elämäni varrella, sen jälkipuoliskolla saanut usein todeta, että yksin olen voimaton, mutta kimpassa meissä on voimaa. Tähän uskon tänäänkin ja tulevalla kaudella.

-Atik Ismail

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös jalkapallokausi 2022. Elon edustusjoukkueen viimeinen kotiottelu oli jo viime sunnuntaina ja kautta on jäljellä vielä kaksi peliä. Samoin kakkosjoukkueella on jäljellä vielä kaksi peliä. Alle 15-vuotiailla pojilla on sentään vielä kolme peliä jäljellä ja alle 13-vuotiailla yksi. Seuralla on siis kokonaisuutena jäljellä kuusi peliä aikaa nauttia jalkapallon parhaasta annista, eli peleistä.

Vai onko pelit sittenkään se paras anti? Itse aloin miettimään tätä kun viime sunnuntaina vietettiin Elo päivää, jossa ennen edustusjoukkueen sarjapeliä oli junnujen tapahtuma viereisellä kentällä, itse olin oman tyttären kanssa KuPS:n naisten pelissä tulevaisuuden tähdet tapahtumassa ja pelin jälkeen oli vielä Atik Ismailin erinomainen futismonologi Pollen Potkussa. Näissä kaikissa tapahtumissa näin sitä iloa ja yhteisöllisyyttä mitä jalkapallo eri muodoissa tuon ihmisten elämään. Etenkin lasten ilo, kun he pääsivät saattelemaan palaajia kentälle, oli jotain korvaamatonta. Samoin lasten kannustus aikuisten pelissä oli täynnä iloa ja positiivisuutta, sekä sellaista intoa, jota ei muilla kannattajilla näe. Toki myös pelaajat kentällä nauttivat pelistä ja iloitsevat maaleista, mutta kyllä lasten ilo lajista ja liikunnasta on jotenkin hellyyttävää. Katsokaapa vaikka alla olevassa kuvassa olevia iloisia ilmeitä.

Sitten se toinen tärkeä juttu jalkapallossa, eli yhteisöllisyys. Kuopiossa meillä on todella hyvä ja yhteisöllinen jalkapallokulttuuri, ihan yli seurarajojen. Siitä on mukavaa ammentaa jaksamista arkiseen aherrukseen, puhumattakaan sen terveyttä edistävistä vaikutuksista. Tätä kulttuuria olemme kaikki velvollisia vaalimaan ja kehittämään. Tähän kulttuurin ylläpitämiseen tarvitaan niitä ihmisiä, jotka ovat valmiita uhraamaan aikaansa yhteisen hyvän eteen ja saamaan itselleen ihania elämyksiä. Tarvitaan vapaaehtoisia varmistamaan lasten harrastus ja hyvinvointia tuottavien tapahtumien järjestäminen. Sinä joka luet tätä voit hyvinkin olla se seuraava mahdollistaja, kun kausi 2023 pyörähtää käyntiin. Sinua tarvitaan tuottamaan hyvää yhteisöllemme. Se on nimittäin niin kivaa toimia jalkapallossa taustavoimana, että sanan EI sanominen muuttuu lopulta mahdottomaksi, kuten allekirjoituksesta saattaa huomata 🙂

Tehdään yhdessä Kuopiosta vielä parempi paikka jalkapallolle ja elämälle yleensä!

Teemu Soini, jalkapalloromantikko, Elon edustuksen manageri, hallituksen jäsen, kakkosjoukkueen jojo, Erotuomari ja tuomaritarkkailija, Kuopion erotuomarikerhon puheenjohtaja, pelaajana Elo/2 ja ToU ikämiehet, KuPS:n Ilvestyttöjen apuvalmentaja ja mikä tärkeintä innokkaan junnun isä.

Tapasin ensimmäisen kerran Vesa-Matti Loirin sattumalta 1960-luvun loppupuolella. Tämä tapahtui Istanbulissa, kun perheemme teki turistireissun sinne. Törmättiin Besiktasin stadionin lähettyvillä.

Seuraavien vuosikymmenien aikana kohtasimme aika monta kertaa. Jalkapallokentillä ja kuppiloissa, milloin missäkin. Veskuhan oli lahjakkuus aika monessakin lajissa. Muutama vuosi sitten sain häneltä odottamattoman soiton. Taukoa yhteydenpidossa oli 10 vuotta. Hän kyseli kuulumisia ja vointeja. Olin vähän “äimän käkenä”. Tapasimme ja keskustelimme menneistä ja vähän tulevaisuudestakin.

Uskallan väittää, että jalkapallo merkitsi Veskulle paljon. Hänen vilpitön ilo, kun Suomi pääsi EM-kisoihin ensimmäistä kertaa. Se heijastui säteilevänä hymynä ihan Pöljälle asti. Kiitos Vesku kaikesta. Rauhallista matkaa.

Elon matka Itäisessä Kolmosessa on sujunut erinomaisesti. Vielä on lohkossamme 4 peliä jäljellä. Tällä kaudella joukkueemme on asennoitunut upeasti jokaiseen peliin. Nuoremmasta vanhempaan. Itselleni on ollut huikeaa seurata pelaajien halua sekä voittamisen tahtoa. Kyllä sen aistii. Ja tuntee.

Tunne on tärkeä tekijä, kuten luovuus. Tunteen parhaimpia olotiloja ovat hymy ja nauru. Luovuuden rentous, sellainen “flow” tila, jota varmasti Vesa-Matti Loiri koki esiintyessään milloin missäkin. Ja tietysti rohkeus. Uskaltaa ja olla pelkäämättä. Uskallan väittää, että näitä luonteen ominaisuuksia tarvitaan areenoilla. Yksilönä ja joukkueena. Tämän kauden teemana on ollut; Action speaks lowder than words, jota voidaan tulkita myös yhdellä sanalla Hellurei.
Se on jalkapalloilullista Eloa.

– Atik Ismail

Kun reilu kymmenen vuotta sitten totesin itselleni, etteivät taitoni riitä ammattijalkapalloilijaksi, niin luonnollisesti kipinä jalkapallolle alkoi hiipua vuosi vuodelta. Ei se koskaan sammunut ole, mutta hiipunut. Tällä kaudelle syttyi uusi kipinä!  

Joukkue patsastelee sarjataulukossa kärkisijalla. Harjoituksiin osallistuu elokuun alussa vielä se parikymmentä pelimiestä. Kotipelimme kuvataan ja jopa selostetaan. Vieraspeleihin liikumme bussikuljetuksella. Pidemmillä vierasmatkoilla on seuran tarjoama ruokailu. Ennen peliä pelaajille on tarjolla pientä välipalaa ja vichyä. Huolto toimii viimeisen päälle. Huoltolaukusta löytyy kaikki tarpeellinen ja enemmänkin. Suurin osa näistä saattavat tuntua pienille asioille, mutta ovat kaikkea muuta! Jukranpujut kuinka paljon pelkästään Elon edustusjoukkueen toiminta on kehittynyt!

Onhan se selvä, että voittaminen on keskivertoa mukavampaa kuin häviäminen. Varsinkin jos satut vihaamaan häviämistä. Suuri paino sanalla vihaamaan! Ne ovat silti nämä ”pienet” asiat, jotka tämän kipinän on uudelleen sytyttänyt. Siitä iso kiitos pelitovereille, että taustoille. Kiitos!

Minkälainen tämä uusi kipinä sitten minulle on? Sitäkin olen tässä pohtinut. Sammuuko se mahdollisesti yhtä nopeasti kuin syttyikin. Tähän uskallan sanoa ettei sammu, sillä se on erilainen.
Aikaisemmin pelasin joukkueelle. Sille kahdenkymmen hengen ryhmälle. Elo, Sapa, SiPS jopa KuPS.
Ensimmäistä kertaa tunnen ja koen pelaavani Seuran puolesta! Elon logolle, joka siinä vasemmassa rinnassa paistattaa perinteikästä historiaansa. Seitsemän-vuotias Oliver ja 32-vuotias Niki pelaavat samalle logolle. Tätä asiaan haluan edistää tämän uuden kipinäni voimalla.

Meillä taitaa tällä hetkellä olla yli 100 junioria seurassamme ja määrä tulee varmasti kasvamaan tulevaisuudessakin. Mistäpä sitä tietää vaikka viiden tai kymmenen vuoden päästä Elo pelaisi maamme toiseksi korkeimmalla sarjatasolla ja avauksessa olisi muutama Elon oma kasvatti.
Tämän kun pääsen kokemaan niin kipinä hyvä: ”then you have my permission to die”

#13 Niki

Kuopiossa on ollut jo muutaman vuoden ajan orastava jalkapallobuumi, ainakin jos sitä mitataan menestyksellä ja sillä, kuinka jalkapalloseurat näkyvät ja kuuluvat katukuvassa. Paikallinen palloseura on voittanut mestaruuksia ja mitaleita, niin miehissä, naisissa, kuin junnuissakin. Myös muilla seuroilla on ollut hyvä tekemisen meininki eli niin sanottu pöhinä. Barca on tehnyt hyvää työtä Riistavedellä jalkapallon eteen, Kings on myös kahden joukkueen voimin pitänyt nuorille ovia avoimina lajiin, KJK pyöräytti täksi kaudeksi toisen joukkueen pystyyn ja Siilinjärven puolella ToUlla on toiminta hyvällä mallilla. Meillä Elossa on myös tullut uusia joukkueita ja menestystä, sekä on saatu hyvin näkyvyyttä. Kuitenkin yleisö ei tunnu löytävän lajin pariin ja yritysten innostus jalkapalloseuroja kohtaan on ollut laskemaan päin. Mistä siis apua? Juhannustaioistako?

Viime aikoina olen lukenut, kuinka jossain päin Suomea kolmosen ottelussa oli yli 1000 katsojaa, kakkosen peleissä jopa sen yli, sekä ykkösessä nähty näyttäviä kannattajaryntäyksiä. Mikä meitä savolaisia siis vaivaa, kun emme löydä katsomoihin kuin harvakseltaan. Meillä kuitenkin täällä pelataan valtakunnan parasta jalkapalloa. Pystyn esittämään tähän ainakin kolme parannusehdotusta:

• Ottelutapahtumien näkyvyys ennen h-hetkeä. Jalkapalloniilot kyllä tietävät mistä etsiä kuka pelaa, missä ja milloin, mutta muiden osalta tilanne on vähän hankalampi. Otteluiden tiedot pitäisi saada kaiken kansan tietoon vielä paremmin. Kaikki on nykyään netissä, mutta missä siellä ja miten se satunnainen kiinnostuja sen löytää. Katukuvaan pitäisi saada entistä enemmän seurojen tapahtumailmoituksia ja yleensäkin saada näkyvyyttä siellä missä ihmiset luonnostaankin liikkuvat. Oli se sitten kaupat, puistot tai katujen varret. Itselleni on ollut pettymys, että enää ei edes KuPS:n otteluiden alkamisaikoja ole perinteisissä tauluissa katujen varrella, vaan nekin pitää kaivaa netistä eli nähdä vaivaa. Tehdään asia helpoksi sille potentiaaliselle asiakkaalle.

• Tapahtumat kuntoon. Maailmalla kun on kierrellyt eri urheilutapahtumia, niin niissä meininki alkaa jo ennen varsinaiselle ottelupaikalle saapumista. Stadionin tai hallin ulkopuolella on jo markkinameininkiä juttuja, joista ihmiset kiinnostuvat ja viihtyvät. Samoin itse tapahtumassa on oheisohjelmaa ja kunnollista tarjoilua. Jälleen kerran me lajia hengittävät emme tarvitse muuta kuin sen tikkuisen puupenkin ja pelin siihen, mutta se normaali ihminen tarvitsee sen tunteen, että olipa hyvä meno ja tunnelma, jotta se tulee toisenkin kerran. Ensimmäisenä tietenkin tarvitaan yleisön olosuhteet kuntoon, eli stadion rakenteille nyt heti, kiitos! Mutta onhan paljon mitä voisi tehdä ennen sitä. Kunnollista ruokaa ja juomaa tarjolle peleihin, vähän ohjelmaa ennen peliä ja tauolla, sekä jotain pelin jälkeen mistä jää hyvä mieli. Voisipa hulluna ideana heittää, että KuPS voisi tehdä maailman suurimman futisterassin stadionin valotaulun (hih) päätyyn. Ei tarvitsisi kuin heittää muutama muovituoli ja pöytä sinne ja tarjoilu pelaamaan, toki sen oluen hinta pitää myös olla kohdillaan. Tai entä jos sinne laittaisi paljun ja saunan viihdykkeeksi? Pitää ajatella vähän laatikon ulkopuolelta. Meilläkin on Elossa vielä paljon ideoita toteuttamista vailla.
  
  
• Ihmisten sitouttaminen. Niin meillä usealla joukkueella on jo merkittävä määrä ihmisiä seuran ympärillä. Kyllä meidän pitää pystyä tarjoamaan niille jotain vähän enemmän. Esimerkiksi jäsenetuja ja -tapahtumia. Sekä tietenkin mahdollistaa niiden omien junnujen ja vanhempien pääsy peleihin. Omassakin seurassamme pelien alkamisajat ovat junnuille vähän turhan myöhäisiä, senkin osalta onneksi ainakin yksi peli tauon jälkeen tuo helpotusta. Samoin naapurissa keltamustalla olisi hyvä mahdollisuus miettiä, että ainakaan samaan aikaan edustuksen pelien kanssa ei olisi muuta toimintaa. Omat tyttönikin käyvät snadi- ja perheliigassa, joka eilen oli samaan aikaan kun areenalla pelattiin Veikkausliiga, siis täh! Sielläkin oli sellaiset yli 200 potentiaalista katsojaa käytännössä blokattu ulos.

Kyllä siis meillä seuroissa on paljon vielä tekemistä sen suhteen millä ihmiset saataisiin katsomoihin ja sitoutumaan seuroihin ja nuo kolme edellä mainittua on vain pieni raapaisu pintaan. Voitaisiinhan sitä yhteistyötäkin tehdä vielä enemmän, siis sellaista missä kaikki voittaisivat.

Entä sitten ne yhteistyökumppanit, firmat jotka haluaisivat tukea jalkapalloa? Miten niitä saadaan lisää mukaan? Pitää olla kiinnostunut kuuntelemaan mitä se mahdollinen tukija haluaisi seuran kanssa tehdä ja olla valmista antamaan jotain takaisin. Ei ole enää tätä päivää vain mennä käsiojossa pyytämään rahaa, vaan pitää olla tarina joka kiinnostaa. Pitää osata kuunnella ja sen jälkeen pitää hoitaa sitä yhteistyösuhdetta jatkuvasti.

Ei kai tämä jalkapalloseuran pyörittäminen niin vaikeata voi olla… Eikä siinä ainakaan taikatemput auta.

Hyvää juhannusta kaikille teille lukijoille ja kiitos että jaksatte lukea!
Teemu Soini, Elon jokapaikanhöylä

Ihan pienestä pitäen uhosin kuin Muhammad Ali aikoinaan. Tahdoin tulla isoksi ja pelata jalkapalloa Maajoukkueessa. Käsipalloa myös. Koripalloa sekä jääkiekkoa. Välillä halusin tulla yhtä hyväksi juoksijaksi kuin Paavo Nurmi.

Isoa minusta ei tullut, tukeva kyllä olen ollut pienestä pitäen. Ja pääsin yhteen yllä mainituista unelmista.

Aika usein minulle sanottiin, kun kerroin unelmista, että älä unta näe! Eihän unille voi mitään. Vielä tässäkin iässä niitä näkee, eikä yllätys ole ainakaan itselleni, että jalkapallosta.

Viimeisen miesten maajoukkueemme pelin jälkeen, jossa Teemu Pukki näytti meille kaikille kuinka kaunista jalkapalloilu on, näin jälleen unta. Pelasimme Elon kanssa Mestareiden liigan lohkossa, johon oikukas arpa oli heittänyt myös KuPSin, Barcelonan ja Manchester Cityn. Kaikkien asiantuntijoiden yllätykseksi lohkovoitto ratkaistiin paikalliskamppailussa. Elon Areenalla, kauniilla Väinölänniemellä, ottelu oli loppuunmyyty. 20.000 katsojaa ulvoi kuin susilauma, kun astelimme kentälle.

Me olimme altavastaajina, vaikka joukkueessamme pelasi Olavi Rissanen, Antti Pirskanen, Pee Pee, Räsä, Bergin Niki, Thaimaa, Jesu ja muutamat muut huippupelaajat. Hyökättiin vanhan kunnon tupla Vee taktiikalla. Voitettiin vaikka Jorma Vainikainen ajettiin kentältä kahden kortin saattelemana. Jokainen meistä eturivin 5 pelaajasta teki maalin! Voi sitä riemun tunnetta. Pääsimme siis jatkoon ja voitimme finaalissa ennakosuosikki Real Madridin puhtaasti 3-0. Ottelussa tapahtui myös sellainen ihme, että maalivahtimme Aapeli roikutti omalta alueelta pallon upeasti vastustajan pömpeliin. Se oli pitempi potku kuin Uwe Hohnin kiskaisema keihäskaari aikoinaan eli yli 100 metriä.

Sitten vaimoni herätti minut. Olin enemmän kuin kuutamolla. Kysyi, että pelasitko taas jalkapalloa?
Olin pikkaisen hämmästynyt, koska elin vielä osittain unrssani. Vastasin: Hellurei!

Atik Ismail

Kesä 1975. Olemme muuttaneet Inkilänmäelle ja kuikuilen koivun takana läheisen aution omakotitalon takana olevaa aukiota missä pojat pelasivat jalkapalloa kivistä tehtyihin maaleihin. Joku huomaa minut ja pyytää mukaan että saisivat tasasakit. Siitä se alkoi.

Myöhemmin syksyllä kinusin naapurin, minua 5-vuotta vanhemmalta, pojalta että ottaa mukaan KuPS Puumien treeneihin Kettulankoulun kentälle. Pikku fillarillani singersin Jukan perässä Ketariin. Muut pojat olivat minua vanhempia. Satoi vettä ja hiekkakenttä oli kuraliejua. Nokian nappulat jalassa lähinnä katselin kun muut pelasivat. Maalivahdit olivat mahtavia. Heittäytyivät liejuun pallon eteen välittämättä siitä että verarit kastuu ja kuraantuu. Minä vilustuin. Mutta kokemus oli niin mahtava viisivuotiaan elämässä ettei ollut puhettakaan ettenkö menisi Puumien harjoituksiin uudestaan. Saattoipa olla ensimmäinen asia minkä päätin itse ilman että vanhemmat siihen vaikutti.

Jalkapallo toi kavereita. Olin ainut lapsi ja jalkapallon ansiosta alkoi ovikellomme soida. “Lähe pelloomaan”, oli yleisin kysymys oven takana. Ja kyllä minä lähdin. Osa kavereista on kestänyt mukana kohta 50-vuotta.

Jalkapallo on yhdessä tekemistä. Joukkueessa on eri roolit niin kentällä kuin kentän laidalla. Lopulta kokonaisuus ratkaisee. Onnistunutta kautta ei ratkaise pelkästään pisteet sarakkeessa sarjan loputtua. Kyllä kaikkein tärkein on ollut se matka. Se jalkapallon kiertokulku missä kasataan joukkue, treenataan ja pelataan. Onko ollut mukava pelata?

Olen siinä suhteessa onnellinen mies että saan edelleen olla mukana rakastamani pelin parissa. Noin 47-vuotta sitten olin viiden, mutta edelleen tuo sama pikkupoika on mukana kun vaikka Api avaa täydellisesti laitaan, Mara tsippaa yli vastaantulevan maalivahdin, Tane ampuu puolesta kentästä maalin, Lipi löytää ristipallolla Jessen laidalta jne jne. On tämä mukavaa!

Jussi Kukkonen

Näen on käyny Elollekkii. Pien ja perinteikäs seura, joka on tehny viime vuosina kohtalaesen näättävän ponnistuksen ylös ja loekan etteen. On siis kasvateltu seuroo vähitellen niin tuloksellisesti ku harrastajien miärännii suhteen. Elon tunnusmerkkijä pelipaejan rinnassa kanniskelloo jo kaks aekuisten joukkuetta ja lisäks viis juniorijoukkuetta! Elloo mualiman kartalle viep tällä hetkellä ylj 150 isompoo ja pienempöö harrastajjoo ja lisäks apuna on pitkä liuta muita aktiivitoemijoeta. Vuan onpahan ollu hienoo nähä, miten nii isot ku pienettii ihmisen alut on ottanna Elon omakseen ja kantaa elolaesuutta ylypeyvellä.

Elolla kaekki toeminta perustuu vappaaehtostyölle. Kaekki juniorijoukkueittennii taustajoukot tekköövät hommoo hyvvee hyvvyyttään. Siitä iso kiitos ja mahottoman syvä kumarrus. Nämä arjen sankarit yhessä Elon muitten toemijoetten, sponsoreijen ja lasten vanahempiin kansa mahollistaa lapsille evullisen, mielekkään ja kehittävännii harrastustoeminnan harjotusvuoroeneen ja ottelutapahtumineen monta kertoo viikossa ympär vuojen. On myös mahtavoo, ettei harrastamisest oo tehty liian vakavoo ja ryppyohtasta toohua. Pilike silimäkulumassa ja virne nuamalla tekeminen pyritään pitämää ehottomasti mukana tästäkii etteenpäen!

Ja vielä nuo meijän juniorit! Miten uppeita kasvavia nuorija! Näetä on Elon riveissä jo ylj 100 ja lisseekii oes tulossa! Jostaenhan tuo kertoo. Seuroopa sitte minkä Elon juniorijoukkueen tekemistä hyvvään, näkköö, että naperot naattii. Pelloomisen riemu on aestittavissa joka tilanteessa. Kaveria kannustettaan ja tsempataan tae aenaki tätä harjotellaan. Opetellaan naaramaan omille töppäelyille ja ottamaan niistäkii oppia mukkaan. Lajiossoomisen ohella siis harjotellaan myös taetoja muutakii elämee varten, erityisesti näetten pienempien junnujen kohalla. Kuuntelemine, keskittymine, pettymysten sietämine, onnistumisten juhlimine ja kaveritaejot monessa kohtoo jopa enempi keskijössä ku ite pelitaejot. Tärkeintä on pittää porukalla kivvoo kentällä ja sen ulukopuolellakkii.

Vuan kyllä on tärkee suaha potkasta pallooki! Sitä ee passoo unohtoo. Se on kuitennii osaltaan se, mittee varten lapsettii viikosta toeseen tulloo kentälle, oli miten väsyny eläjä hyvvään. Tae voepahan ohheislajina kokkeilla vaekka kaverin vetämistä rullalauvalla tae heilua köysissä ku Tarzan ikkään. Lapset kuitennii tarvii niitä kivoja, innostavia ja kehittäviä harrastuksia. Väetän, tae aenakin toevon, että ollaan Elossa tätä onnistuttu tarjoomaan. Ihanpa oes parrautta tämä! Laji ku laji, liike on lapsille (ja tok myös aekuisille) hyväks. Pietään siis porukka liikkeellä ja Elossa jatkossakkii!

Erilaesten taetojen opettelluun ja junioripalloelun parriin kannustaen,

Jenni Hämäläinen

Elo 12-13 -syntyneiden joukkueenjohtaja

#2 Mikko Piirala (Toinen kausi)
Tämä nappisilmäinen hupsuttelija toipuu vielä viime kauden loukkaantumisesta. Loppukaudesta ehkä jo haastaa laitapakin tonttia. Toimii tarvittaessa huoltajana, huoltopäällikkönä tai joukkueenjohtajana! Iso koppipelaaja! Fyysisesti pieni. 

#3 Ville Väänänen C (Ensimmäinen kausi)
Valtakunnan parhaimpia pallonriistäjiä. Villelle ei omista vasenta jalkaa, mutta oikean ulkosyrjä tuntuisi palvelevan häntä vähintäänkin yhtä hyvin. Näkyvä kenttäpelaaja. Äänekäs koppipersoona. Taistelee minun kanssa sakkokeisarin tittelin voitosta

#4 Joni Lipponen (Kolmas kausi)
Minun suosikkini marjastaja. Fyysinen olemus ei sitä ehkä ilmianna, mutta kentällä fyysinen ja kovaa pelaava toppari. Saapui joukkueeseen pari vuotta sitten siloposkisena alaikäisenä ja jostain syystä on saanut minun rankkarikorttini. 

#5 Aleksi Koistinen (Ensimmäinen kausi)
Armeija on vielä pitänyt Aleksi sen verran kiireisenä, etten ole vielä päässyt kunnolla tutustumaan miehen sisimpään. Pallolinko, heittää pallon pidemmälle kuin minä potkaisen.

#6 Tomi Räsänen (∞ kausi)
Polkee pyörällä treeneihin, kesät talvet. Jyväskylään viittaavat treenivarusteet olemme onneksi häneltä onnistuneet riisumaan tässä vuosien varrella. Tämän miehen collegehousut ja Reinot ovat kyllä legendaarisessa asemassa.

#7 Atte Eskelinen (toinen kausi)
Pallotaituri ja näiden leveyspiirien parhaimpia pallonkuljettajia. Riistä pallo, anna Atelle, hengähdä ja seuraa. Tätä minä noudatan pitkälti. Ei ehkä äänekkäin koppipelaaja, mutta kyllä tästäkin siloposkinen hupsuttelija löytyy.

#8 Martin Korvela (Ensimmäinen kausi)
Työmyyrä! Kentällä ja kentän ulkopuolella. Joukkueen kokeneimpia pelaajia, sillä Maralla taitaa olla yli 50 ottelua Kakkosessa. Sakkokassan vartija ja sitä kautta minulle hyvin läheinen persoona.
Perheensä toinen jäsen, jonka kanssa olen nyt saanut pelata. Veljensä ei osannut mitään muuta kuin maalinteon. Mara voisi tästä muutaman vinkin kysäistä.

#9 Ilari Kekäläinen (Ensimmäinen kausi)
Armeijan vihreä on tässäkin tapauksessa evännyt minulta mahdollisuuden tutustua Ilariin tarkemmin. Laituri kun valitsi pelinumerokseen 9 niin vähän kyseenalaistin, mutta on tässä jo todistettu että osaa myös maalinteon.

#10 Pekka Pentikäinen (∞ kausi)
Joukkueen hassuttelija. Vaikea kertoa PP:stä mitään, mitä ei Pekan insta olisi jo kertonut. Jos joku tämän tekstin nyt lukee niin voi olla että minua ei uskota mutta sanon sen silti. Pekka on aikuistunut tälle kaudelle! Junnuvuosina oltiin topparipari, näitä aikoja minulla ei ole ikävä. 

#11 Jesse Haaranen (Viides kausi)
Kultakutri ja joukkueen söpöin pelaaja. Ohittaa tekemättä minkäänlaista harhautusta. Ei minulla muuta!

#12 Tommi Pasanen (Toinen kausi)
Helsingin lahja Elolle. Poikkeuksellisen vahva halu tehdä maaleja! Elää linjan puhkovista juoksuista. Hassuttelija.

#14 Juho Leskinen (Toinen kausi)
Talven kuntotesteissä Lese löi pöytään sellaiset tulokset, että pois alta. Ulkoinenkin olemus kertookin sen että aikaa on salille vietetty. Mitä nyt muutama jalkapäivä ehkä jätetty välistä. Kentällä vahva jässikkä ja äärimmäinen pelote erikoistilanteisiin!

#15 Tuukka Partanen (Ensimmäinen kausi)
Tämä vesipeto saalistaa kentällä, että sen ulkopuolella. Hahmottaa kentän todella hyvin. Parikin kertaa on pitänyt kysyä talven aikana treeneissä, että oliko vahinkosyöttö vai näitkö todella minut. Vapaa-ajalla viettää aikansa armeijassa ja tassilattialla.

#16 Luukas Kosunen (Ensimmäinen kausi)
All-around-pelaaja. Tuntuu että Luke hoitaa tontin kuin tontin. Kovasti minulle on puhuttu, että mies osaa maalejakin tehdä kun ”omalle” paikalleen hyökkääjäntontille pääsee. Mutta hattua nostettava Lukelle. Aika moni hyökkääjä, joka olisi laitettu niin puolustajaksi että laitalinkiksi, olisi alkanut mutisemaan. Ei Luke.

#18 Jesse Kauhanen (Ensimmäinen kausi)
Varkauden Voima! Isoksi voimapesäksi todella taitava pallonkin kanssa. Ilmoittautunut kilpailuun aloittavan topparin paikasta.  Joukkueen lokit pyörivät Jessen ympärillä.

#19 Eerik Miettinen (Ensimmäinen kausi)
Turun seudulta voi tulla hyvääkin. Eerik on eteenpäin puolustava, nopea ja äärimmäisen hyvän vartalon omaava turkulainen. Mahottoman söpö!

#22 Iivo Koskinen (∞ kausi)
Kukaan ei pelaa niin lujaa kuin Iivo. Olen väistänyt itsekin tilanteen tai toisen tämän teräsveturin alta. Yllättävän hyvä jalalla, mutta en ole ikinä nähnyt koskettavan palloa vasemmalla jalalla. Joukkueen toisen parran omistaja.

#23 Simo Härkönen (Ensimmäinen kausi)
Härkä. 

#24 Jesse Voutilainen (Ensimmäinen kausi)
Luonnon lakeja uhmaava juoksukone! Pelin aikana juoksee kevyesti toistakymmentä kilometriä. Syöttää tällä kaudella kymmenkunta maalia vähintään. 

#25 Konsta Kosunen (Ensimmäinen kausi)
Armeijasta nyt käsittääkseni kotiutunut. Veljensä tapaan hyökkääjä, niin voisin kuvitella että jossain vaiheessa nähdään Kosunen&Kosunen kärkiparina.

#26 Niklas Mäkelä (Ensimmäinen kausi)
Minun suosikkejani! Puoli vuotta nyt olen miehen perässä juossut treeneissä, enkä vieläkään ole kiinni saanut. Rauhallinen, hahmottaa kentän loistavasti ja liikkuu todella hyvin. Kouvola tausta nyt voidaan laskea pieneksi miinukseksi.  Käsittääkseni myös sinkku.

#27 Taneli Heiskanen (Ensimmäinen kausi)
Tanelin vasenta jalkaa ei voi ylistää liikaa. Parempaa laukausta omaavaa pelaajaa en ole tavannut. Unohtamatta miehen ensimmäistä kosketusta, on nimittäin hyvä.

#28 Harkko Helvelahti (Toinen kausi)
Viime kauden paha loukkaantuminen on nyt selätetty ja pikkuhiljaa Harkko on pääsemässä 100% kuntoo. Hyvä kahden suunnan laitapelaaja. 

#29 Joni Rytkönen (Kolmas kausi)
Taiteilija. Hyvän laukauksen omaava pelaaja. Väittäisin että pitää itseään enemmän laitapelaajana, mutta minä lasken Jonin all-around-tyypiksi. Hoitaa tonttinsa paikalla kuin paikalla. 

#30 Veikka Riekkinen (Ensimmäinen kausi)
Vahva & jykevä toppari! En todennäköisesti lähti haastamaan Veikkaa pääpalloissa. Selkään saisin.

#33 Olli Eskelinen (Ensimmäinen kausi)
Striker! Olli on jo muutaman maalinkin päässyt törkkimään. Irtoaa hyvin linjasta ja Elon hyökkääjäksi yllättävän hyvä viimeistelemään. 

#52 Aapeli Alava (Ensimmäinen kausi)
Hyvin oudon numeron Api valitsi itselleen, mutta menkööt. Sen verran hyvä jalka että eiköhän me voida yksi numero anteeksi antaa.

#99 Jussi Tuomi (Toinen kausi)
Jussi on maalivahti, jonka haluan omalle puolelleni. Miehestä huokuu itsevarmuus että isännän elkeet. Hyökkääjä kun tulee 16-alueen sisälle niin tietää heti kenen hiekkalaatikko se on ja kenen sääntöjä siellä noudatetaan.

-Niki Berg

Ainakin oma sukupolveni muistaa hyvin, kuinka Maukka Perusjätkä lauloi kovaa ja korkealta “Säpinää”…moottorisaha kädessään. Tämä biisi ei kylläkään jalikseen liittynyt, mutta sen energisyys on osittain verrattavissa siihen Eloon, jota näen toiminnoissamme. Kausi on alkanut tuloksellisesti erinomaisesti. 3 voittoa kolmesta ottelusta. Enempää ei voi vaatia joukkueelta. Eihän? Kausi on tosin vasta alussa, joten kaikkea voi tapahtua. Tasapelejä ja tappiotakin. Saattaa olla fraasi, mutta käsittääkseni parasta on edetä peli kerrallaan. Vai mitä?

Unelmia ja haaveita täytyy olla. Muistan itse hyvin, kuinka lapsuuteni sankareiden, kuten Muhammad Alin ja Kai Pahlmanin sanat ja teot tarttuivat minuun. Sain kipinän urheiluun ja liikkumiseen leikkien avulla. Ja mm. edellä mainittujen idoleiteni avulla.

Olen saanut valmentaa joukkueita Ykkösestä (KuPS) Neloseen (MPR). Matkaan on mahtunut monenlaista. Parhautta ovat olleet aivan loistavat ja intohimoiset kolleegat, joiden sydän on avoin ja lämmin. Heitä on onnekseni riittänyt. Ei tätä muuten olisi jaksanut tehdä.

Tämä meneillään oleva kausi on ja tulee varmasti olemaan itselleni ikimuistoinen. Pelaajat ovat sitoutuneita, samoin joukkueen johto. Se on hieno tunne. Mutta…emme saa olla liian tyytyväisiä tekemisiin. Sen on jalkapallomaailmakin opettanut, että milloinkaan ei ole liian myöhäistä kehittyä. Ei pelaajana eikä valmentajana. Eikä ihmisenä.

Minulla on siis haaveita ja unelmia jalkapallon kiehtovassa mailmassa vielä tässäkin iässä. Viime kaudella sain kokea karvaan pettymyksen, kun joukkueemme putosi sarjasta. Yhden kerran olen päässyt nousukarsintaan valmentamani joukkueen kanssa.

Niin ne toiveet?

Nähdä pelaajien nauttivan tekemisistä harjoituksissa ja peleissä. Edetä sarjassa peli kerrallaan pelaamista kehittäen. Olla Elossa. Ja mikä tarkeintä: Olla yhtenä joukkueen jäsenenä todistamassa Kaapunnin omien poikien edesottamuksia.

Hellurei!

Atik Ismail